Laji- ja rotutyypillinen käyttäytyminen

Koirat tarvitsevat koiramaista tekemistä! Lajityypillisellä käyttäytymisellä tarkoitetaan nimensä mukaisesti koiralle lajina tyypillistä käyttäytymistä, mikä eroaa vaikkapa hevosten käyttäytymisestä. Tällaista on esimerkiksi haistelu, ruoan järsiminen ja kaivaminen. Koirat kaipaavat lajityypillistä tekemistä pysyäkseen onnellisina ja tasapainoisina. Ilman sopivaa tekemistä koirat voivat alkaa passivoitua, käyttäytyä yliaktiivisesti tai kehittää erilaisia käyttäytymisen ongelmia.

Kaikille koiraroduille yhteisten tarpeiden lisäksii eri rotutyypeillä on taipumuksia tietynlaiseen käyttäytymiseen riippuen siitä, millaisissa tehtävissä niitä on alun perin käytetty ja millaisesta elinympäristöstä rotu on kotoisin. Nämä seikat vaikuttavat koirien käyttäytymiseen yhä, vaikka ne eläisivät varsin erilaisessa maailmassa kuin esivanhempansa.

Kolme erilaista koiraa

Miten käyttäytymistarpeet liittyvät yksinoloon? Osalla koirista yksinolo-ongelmat voivat ratketa tai ainakin helpottaa jo sillä, että niille on päivittäin tarjolla koiramaista puuhaa. Esimerkiksi päivittäiset ruokintatavat saattavat vaikuttaa suurestikin koiran olotilaan ja olemukseen, sekä sen mahdollisuuksiin rentoutua.

Muutamien sekuntien ruokakuppikäynnin sijaan ruoka kannattaa tarjota virikkeistä, jotka antavat koiralle mieluisaa puuhaa pidemmäksi aikaa. Kuppia ei koiran ruokinnassa tarvita ollenkaan.

Ruokakupin korvaavia virikevinkkejä

  • Ruokien heittäminen nurmikolle tai puskaan etsittäväksi. Nurmikolta ruoat löytyvät helpommin, joka voi olla aloittelevalle koiralle sopivampi vaikeustaso. Voit levittää kaikki ruoat niin isolle alueelle kuin tuntuu sopivalta, mutta aloita jakamalla ruoka n. neliön kokoisen alueen sisäpuolelle.
  • KONG-lelut. Lelut ovat saatavilla lemmikkitarvikeliikkeissä ja monissa tavarataloissa. KONG-lelun sisään voi laittaa märkäruokaa tai muuta tahnamaista, ja vaikeustasoa voi nostaa lelun pakastamisella ennen tarjoilua. Huomaa, että voit myös turvottaa nappulat ensin jääkaapissa ja tehdä niistä pehmeän puuron leluun!
  • Voit piilottaa ruokia myös pyyhkeeseen. Kääri ruokaa pyyhkeen eri osiin ja tee pyyhkeestä houkuttava mytty. Älä käytä pyyhettä jos epäilet, että koirasi voi niellä pyyhkeen palasia.
  • Pahvista tehdyt virikkeet ovat monen koiran lempijuttu! Voit taitella vessapaperirullan päät ja laittaa sisään ruokia. Myös maitotölkit ovat loistavia purkkeja. Lisää vaikeustasoa taittelemalla pahvirullia maitotölkkien sisään. Tavallisesti koirat silppuavat pahvituotteet. Voit säästää kaikki koirasi tekemät pahvisilput ja siirtää ne lopulta isompaan pahvilaatikkoon tai muuhun astiaan. Ruoan etsiminen pahvien joukosta on koiralle hyvä virike.

Luonnollisesti myös koiran ruokavalion on oltava koiran hyvinvointia tukeva. Aika ajoin kannattaakin tarkistaa, onko ruoan energiamäärä sopivassa suhteessa koiran tarpeisiin. Ja onhan ruoka koiralle sopivaa, jotta koira ei vatsanväänteiden vuoksi ole yksinoloaikana levoton? Voit tiedustella asiaa eläinlääkäriltä, koirien ravitsemusneuvojalta tai muulta ruokintaan perehtyneeltä ammattilaiselta.

Tunnetko koirasi saalistustavan?

Jokaisen koiran käyttäytymisvalikoimassa on saalistukseen kuuluvia, tietyssä järjestyksessä eteneviä liikemalleja. Näitä ovat esimerkiksi etsiminen, tuijotus, vaaniminen, takaa-ajo, tarttumispurenta, tappopurenta, paloittelu ja syöminen. Rotutausta vaikuttaa siihen, mitä saalistusketjun osia koira toteuttaa ja millä tavoin.

Omalle koiralle ominaisen saalistustavan tunteminen ei liity vain metsästyskäyttöön, vaan tapojen tuntemisesta on arjessa monipuolista hyötyä. Tieto auttaa sinua paremmin ymmärtämään koirasi käyttäytymistä eri tilanteissa ja suunnittelemaan sille sopivia saalisleikkejä. Kannattaa siis tutustua rotuoppaiden ja rotuyhdistysten kautta oman koirarodun historiaan ja käyttötarkoitukseen myös siinä tapauksessa, että koira olisi vain kotikoirana. Voit hyödyntää tietoa mm. harrastusten valinnassa, palkkioiden toimitustavassa, koiran leikittämisessä ja ruokinnassa. Jos koirallesi on mieluista esimerkiksi jahtaaminen, repiminen tai paloittelu, tarjoa näitä toimintoja koiralle sallitussa muodossa (esim. heitetyn makupalan jahtaaminen, yhteinen vetoleluleikki tai ruoalla täytetyn maitotölkin silppuaminen).

Koirat juoksee

Ulkoilua monimuotoisesti

Myös koirasi liikunnan laatu vaikuttaa yksinoloon. Ihmisten tavoin myös koirille on liikunnasta lukuisia positiivisia fyysisiä ja psyykkisiä vaikutuksia. Lyhyet pissalenkit eivät riitä aktiiviselle koiralle, vaan voivat palauttaa sisälle entistä kiihkeämmän kaverin. Olennaista on paitsi ulkoilun kesto ja säännöllisyys, myös lenkin sisältö. Liikunnan määrää ei kuitenkaan kannata lisätä kertarysäyksellä valtavasti, vaan pienissä erissä. Näin vältytään äkilliseltä lihaskuormitukselta ja siitä seuraavilta jumeilta. Voit lisätä lenkkeihin sisältöä mm. tasapainoiluttamalla koiraasi pyytämällä sen hyppäämään kiville ja kannoille tai tarjoamalla ruokailuun liittyviä viriketehtäviä myös ulkona. Moni koira myös leikkii mielellään ulkonakin repimisleikkejä leluillaan.

Koirasi rakenteelle ja luonteelle saattaa olla erityisen mieluista tietynlainen etenemistyyli, riippuen siitä onko se liikkumistavaltaan ravaajatyyppi, laukkaajatyyppi, voimatyyppi vai näiden sekoitus. Koiran luonnollinen tapa liikkua vaikuttaa mm. sen liikkumisen vauhtiin ja siten hihnakävelyyn ja vapaana olemiseen. Oman koiran liikkumistapaan kannattaa perehtyä hieman, jotta voit varmistaa koirallesi sille luontaisesti sopivat tavat liikkua.

Liikunnan tarpeeseen ja laatuun vaikuttaa koiran rotu, ikä, koko, muut senhetkiset tapahtumat koiran elämässä sekä omistajan resurssit. Jos olet epävarma omalle koirallesi sopivista liikuntatavoista ja -määristä, voit tiedustella asiaa eläinlääkäriltä, eläinfysioterapeutilta tai kouluttajalta.

Pelkän liikunnan laadun sijasta on hyvä tarkastella myös, paljonko koiran kanssa ollaan ulkona. Aina ei tarvitse liikkua reippaalla vauhdilla pitkää matkaa, vaan ulkona on hyvä myös olla rauhassa ja antaa koiran haistella mielensä mukaan vaikka pitkässä liinassa. Jos koiran ulkoilu on aina vauhdikasta, koira oppii myös olemaan rauhoittumatta ulkoilun aikana. Kiihtyneeltä koiralta jäävät helposti väliin lajille tyypilliset käyttäytymistarpeet, kuten haisteleminen ja kaivaminen. Metsä tarjoaa koirille loistavia mahdollisuuksia kaivaa kuoppia ja etsiä esimerkiksi juuria maasta, mikä on monelle koiralle hyvin mieluista ja virikkeistävää puuhaa.

Tuntikausien oleilu omassa pihassa ja mahdollinen ohikulkijoiden vahtiminen ei riitä liikunnaksi. Oman pihan vahtiminen voi päinvastoin pitää koiran kierroksia jatkuvasti yllä. Koira ei välttämättä pysty palautumaan ja rauhoittumaan, mikä voi vaikuttaa yksinoloon. Sama vaikutus voi olla päivittäisellä pallon heittelyllä, joka hyvästä tarkoituksestaan huolimatta voi vaikeuttaa koiran rauhoittumista. Ole siis tarkkana sen suhteen, millaisissa annoksissa koiran rakastamaa, mutta sitä kovasti kiihdyttävää toimintaa on tarjolla. Voit lukea koiraa kiihdyttävien leikkien vaikutuksista täältä.

Myös lenkkiympäristöillä on merkitystä. Jos koirallasi on yksinoloon liittyen stressiä, kannattaa lenkkeillä rauhallisissa paikoissa, joissa ei ole liikaa koiraa kiihdyttäviä tai jännittäviä asioita. Mikäli koirasi taas vaikuttaa tylsistyneeltä, tarjoa sille seikkailuja uusissa ympäristöissä. Metsäinen maasto sopii usein hyvin molempiin tarkoituksiin. Metsässä koira käyttää myös kehoaan monipuolisemmin, ja pehmeä alusta on hyvä esimerkiksi nivellille. Suurimmalle osalle koirista tasaisella kävelytiellä lenkkeily ei ole vielä riittävää liikuntaa.

Koirat ja nainen metsässä

Yhteistä aikaa koiran kanssa

Koira on sosiaalinen eläinlaji ja voidakseen hyvin se tarvitsee vuorovaikutusta niin ihmisten kuin lajitovereidenkin kanssa voidakseen hyvin. Sosiaalinen tarve ei välttämättä täyty, jos koira viettää paljon aikaa yksin - esimerkiksi ensin yön yli ja sitten työpäivän ajan.

Yhtenä yksinolokoulutuksen osana kannattaakin varmistaa, että yhteistä aikaa on vuorokaudessa riittävästi. Yhteisen puuhastelun lisäksi koiran kanssa voi oleilla iltaisin sohvalla tai nukkua samassa huoneessa. Koira kaipaa hellyyttä, jonka lisäksi on koiralajille ominainen käyttäytymistarve makoilla toisten kanssa pinossa tai lähekkäin. Tämä tietysti riippuu myös yksilöstä, jotkut koirat eivät halua nukkua lähekkäin.

Koiran on hyvä oppia myös lepäämään erillään ihmisestä ihmisen kotona ollessa, mutta tätä pitää erikseen harjoitella. Koiran erottamiseksi ihmisestä sisätiloissa kannattaa käyttää koiraporttia. Kaikki koirat eivät osaa luonnostaan rauhoittua tai olla yksin ilman, että tätä taitoa varta vasten harjoitellaan. Jos koiralla on liikaa yksin olemista ja liian vähän sosiaalisia kontakteja, yksinolo-ongelmat alkavat kehittyä helposti.

Koirat ja mies halaavat

Pohdittavaa

Yksinolo-ongelmien kohdalla kannattaa aina pohtia, onko koiralla mahdollisuus säännöllisesti toteuttaa arjessa sille mieluisia, lajityypillisiä asioita? Saako se liikkua tarpeeksi, saako se levätä tarpeeksi, saako se olla ihmisten, koirien tai muiden eläinten parissa tarpeeksi? Koiran henkisen ja fyysisen aktivoinnin myötä koiralla tulisi olla tarve lepoon, ja sosiaalisten kontaktien myötä myös tarve yksinoloon. Jos koiran perustarpeet jäävät jatkuvasti täyttymättä, yksinolossa ilmenee helposti ongelmia.

On kuitenkin tärkeää muistaaa, että jokainen koira on yksilö. Toivottavasti tämä artikkeli auttaa sinua tarkkailemaan koirasi yksilöllisiä taipumuksia. Näin voit varmistaa, että koirallasi on arjessa sallittuja mahdollisuuksia kiihtyä ja purkaa energiaansa leikin, liikunnan, koulutuksen ja virikkeistämisen kautta. Osa koirista kaipaa myös harrastuksia lajien parissa. Vastapainona on kuitenkin aina oltava riittävästi lepoa ja rentouttavia hetkiä.

Lisää lajityypillisten tarpeiden merkityksestä ja vinkkejä toteutustavoista voit lukea laajasta, yksinolo-ongelmien käytännön hoitoon suunnatusta tietopaketistamme.

Digital Dogsitter logo Jotta koirallasi olisi hyvä olla kotona

Kokeile ilmaiseksi Digital Dogsitteriä

  • Helppo tapa seurata, miten koirasi voi kotona
  • Ystävällisin keino rauhoittaa koira sen jäädessä yksin
  • Toimivaksi todettu työkalu yksinolokoulutuksen avuksi
build 08b447d