Kouluttajalista

Koiran yksinolo-ongelmat harvoin ratkeavat itsestään ja vaativat usein ammattilaisen apua. Digital Dogsitter auttaa sinua löytämään läheltäsi sopivan kouluttajan silloin kun tarvitset sitä.

Tälle sivulle on koottu alueittain lista kouluttajista, jotka ovat valmiina auttamaan sinua eroahdistuksen ja muiden yksinolo-ongelmien kanssa. Listaamamme kouluttajat ovat suorittaneet eläintenkouluttajan ammattitutkinnon tai ovat muuten osoittaneet omaavansa vastaavan osaamisen. Lisäksi he kaikki ovat käyneet aiheeseen erikoistuneen kouluttajan, Jenny Jalosen, kurssin yksinolo-ongelmiin liittyen. Saat heihin yhteyden klikkaamalla Varaa aika kouluttajan tietojen kohdalta.

Joskus voi olla aikataulujen tai sijainnin vuoksi vaikea päästä kouluttajan vastaanotolle. Useimmat kouluttajat tarjoavat myös etävastaanottoaikoja, joten voit löytää sopivan kouluttajan myös muualta, kuin aivan lähialueeltasi.

Uusimaa

Kouluttajan kuva
Inka Juntheikki - Helsinki

Inka Juntheikki on eläintenkouluttaja ja koiran käyttäytymisen asiantuntija, jonka asiantuntijuus perustuu käyttäytymisanalyysin opintoihin Tampereen yliopistossa ja ulkomailla. Inka työskentelee erityisesti yksinolo-ongelmien sekä muiden haastavien käyttäytymis- ja hyvinvointiongelmien parissa.

Inka ottaa asiakkaita vastaan Helsingissä, Hyvinkäällä, Lahdessa ja Porvoossa Mustin ja Mirrin hyvinvointipalveluissa, sekä etänä koko Suomessa.

Kouluttajan kuva
Sanja Martikainen - Helsinki

Sanja on ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja Helsingistä, ja työskentelee kouluttajana Eläinopisto Faunassa. Sanja on erikoistunut koiran käytöshaasteisiin ja on hankkinut lisäosaamista koiran yksinolon ongelmien ratkomiseen Jenny Jalosen opissa. Sanjalla on erityisesti osaamista rescuetaustaisten koirien kotiutumisen haasteissa sekä omaehtoisissa käsittely- ja hoitotoimenpiteissä.

"Arjen tasapaino lähtee kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, joka on myös yksinolokoulutuksen kulmakivi. Autan mielelläni selvittämään juurisyyt koirasi yksinolo-ongelman taustalla ja parantamaan sekä koirasi, että sinun elämänlaatua ja arjen sujuvuutta. Koulutusta järjestän kotikäynteinä Helsingin, Espoon ja Vantaan alueella sekä etäkoulutusta videotapaamisten muodossa."

Kouluttajan kuva
Lina Nikula - Helsinki

Lina Nikula on käytösneuvontoihin erikoistunut eläintenkouluttaja (AT) ja koirakonsultti Helsingistä. Hän ratkoo koirien käyttäytymisen ongelmia PK-seudulla sekä etätapaamisina koko Suomessa. Pitkä kokemus ihmisten parissa työskentelystä näkyy hänellä siinä, että myös ihmisen jaksaminen ja tukeminen on olennainen osa yhteistä työskentelyä.

"Koirien kokonaisvaltainen hyvinvointi on avain asemassa yksinolon ongelmissa. Siksi pyrin myös jatkuvasti kehittymään ja oppimaan lisää. Nykyisen kodinvaihtajani myötä olen saanut omakohtaista kokemusta yksin olemisen haasteista, joten ymmärrän hyvin, kuinka paljon se vaikuttaa ihmisen arkeen. Autan mielelläni omistajia ylläpitämään motivaatiota harjoituksissa ja etenemään koiran ehdoilla."

Kouluttajan kuva
Nina Ehrström - Porvoo

Nina Ehrström tapaa asiakkaita kotikäynneillä Uudenmaan alueella, sekä verkossa paikkakunnasta riippumatta. Nina on suorittanut eläintenkouluttajan ammattitutkinnon, sekä erikoistunut Dog Oriented Instituten opinnoissa ongelmakäytöksien työstämiseen. Ninalla on pitkän linjan kokemus erityisesti rescuekoirien kotiutumiseen liittyvistä haasteista ja rescuekoirat ja niiden erityispiirteet ovatkin lähellä sydäntä.

"Yksinolo -ongelmat ovat yleisiä koiratalouksissa ja niiden kanssa painiminen on usein erityisen raskasta perheille. Minulle on täekeää ottaa asiakas huomioon kokonaisvaltaisesti ja löytää juuri heille oikeat työkalut."

Kouluttajan kuva
Teea Nurminen - Espoo

Teea on suorittanut perusopinnot sekä ongelmakoirakouluttajan opintoja Eläinkoulutuskeskuksessa ja tavoitteena on suorittaa ammattitutkinto pikimmiten. Hän päivittää tietoansa jatkuvasti erilaisten koulutusten ja luentojen muodossa. Teea kouluttaa oman yrityksen Toimintaa tassutellen puitteissa pääkaupunkiseudulla.

"Minulle koulutuksessa ja ohjauksessa on lähtökohtana aina koiran hyvinvointi ja omistajalle toimiva arki. Omakohtaisten kokemusten vuoksi voin rehellisesti sanoa, että tiedän miltä tuntuu kun koira-arki ei olekaan niin sujuvaa. Tärkeää onkin luoda luottamuksellinen suhde sekä turvalliset puitteet niin koiralle kuin omistajalle onnistua tavoitteissa."

Kouluttajan kuva
Pirjo Kilpiäinen-Tuomisto - Lohja

Pirjo on ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja, jonka sydäntä lähellä ovat koiran kokonaisvaltainen hyvinvointi, arjen taidot sekä rescuetaustaiset koirat. Pirjo pitää kursseja ja yksilökoulutusta sekä tekee kotikäyntejä Lohjalla ja lähikunnissa.

"Työssäni haluan tarjota jokaiselle koiralle ja ohjaajalle yksilöllistä koulutusta ja tukea. Päivitän ammattitaitoani erilaisilla kursseilla ja luennoilla."

Kouluttajan kuva
Marjo Taura - Espoo

Marjo on ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja Espoosta. Oman yrityksensä Koirakoulu Dogvillagen lisäksi hän toimii kouluttajana Koira- ja kissakoulu Heiluvassa Hännässä Helsingissä. Oman rescuekoiran myötä Marjo on aina ollut erityisen kiinnostunut arjen haasteiden ratkomisesta ja koiran ja omistajan välisen luottamuksen ja kommunikaation tukemisesta. Yksinolon ongelmien hoitamiseen Marjo perehtyi syvemmin syksyllä 2021 Jenny Jalosen koulutuksessa.

"Yksinolohaasteisiin ja niiden ratkaisuihin liittyy vielä paljon vanhentuneita käsityksiä. Jennyn koulutuksessa löysin uusimmat tieteeseen perustuvat koulutusmenetelmät, joiden avulla mystiikka poistuu yksinolohaasteiden ratkomisesta. Erityisen motivoivaa on pitkäjänteinen yhteistyö ja kaikkien osapuolien hyvinvoinnin parantuminen. Teen kotikäyntejä HSL alueella ja etäkoulutuksia alueesta riippumatta."

Kouluttajan kuva
Kati Kuusava - Vantaa

Kati on eläintenkouluttaja (AT) ja työskentelee kouluttajana Eläinpalvelu Feeniksillä. Hänen vahvuutenaan on selkeä ja kokonaisuuden huomioon ottava ohjaaminen. Yksinolon haasteet ja arjen sujuminen ovat tärkeimpiä kouluttamisen kohteita.

"Olen kouluttajana rauhallinen, selkeä, nykyaikainen ja ymmärtäväinen. Haluan parasta juuri sinun koirallesi ja tavoitteenani on auttaa saavuttamaan näköisenne arki, jossa koiran on helppo olla koira."

Kouluttajan kuva
Mari Kärkkäinen - Espoo

Mari Kärkkäinen on ammattitutkinnon (AT) suorittanut eläintenkouluttaja Espoosta. Yksinolohaasteissa hän ottaa vastaan pääkaupunkiseudulla lähitapaamisina ja etänä valtakunnallisesti. Mari kouluttaa myös Eläinkoulu Visiolla sekä ryhmiä että yksittäisiä koirakkoja. Kaikissa koulutuksissa edetään aina koiran ehdoilla ja asiakkaan hyvinvointi huomioiden. Mari kouluttautuu jatkuvasti työnsä ohella lisäten näin omaa ammattitaitoaan ja ymmärrystä eläinten käyttäytymisestä.

"Eläinten kokonaisvaltainen hyvinvointi on minulle tärkeää ja olenkin erikoistunut arjen taitojen kouluttamiseen, jotta yhteiselo koiran kanssa olisi helppoa ja mukavaa kaikille. Yksinolohaasteissa hyvinvointitekijöiden lisäämisellä koiran arkeen voi olla jo itsessään merkittävä positiivinen vaikutus sen käyttäytymiseen!"

Pirkanmaa

Kouluttajan kuva
Anette Luutikivi - Tampere

Anette on ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja ja syventänyt opintojaan käytöshäiriöiden ja yksinolo-ongelmien parissa. Hänen tavoitteenaani on auttaa omistajia parantamaan koirien hyvinvointia, sekä ennaltaehkäisemään ja ratkomaan erilaisia ongelmia arjessa.

"Autan mielelläni koulutuksissani myös sinua löytämään avaimet sujuvaan yhteistyöhön koirasi kanssa, helpottamaan arjen sujuvuutta ja ennenkaikkea nauttimaan yhdessä tekemisestä. Jokaisella koiralla ja ohjaajalla on yksilölliset tarpeet, jotka huomioidaan koulutuksessa ja pyritään yhdessä löytämään sopivat keinot oppimiseen positiivisen vahvistamisen kautta."

Kouluttajan kuva
Jenny Jalonen - Tampere

Jenny Jalonen on koirien ongelmakäyttäytymisen asiantuntija ja eläintenkouluttaja (AT & EAT), joka on erikoistunut koirien eroahdistuksen hoitoon. Hän on kerännyt käyttäytymistieteeseen perustuvan ammattiosaamisensa kiinnostuksellaan psykologiaan ja käyttäytymisanalyysiin, kansainvälisten koulutuosaajien tuella.

Tapaamiset kotikäynteinä, Zoom-etätapaamisina, sekä eroahdistuskoirien vastaanotto lauantaisin Tampereen Eläinystäväsi lääkärissä.

Kouluttajan kuva
Nina Laiho - Tampere

Nina Laiho on ongelmakäyttäytymiseen erikoistunut eläintenkouluttaja AT ja EAT. Hän ratkoo koirien käyttäytymisen ongelmia Tampereen seudulla kotikäynteinä ja etätapaamisina eläinlääkärien kanssa yhteistyössä. Lisäksi Nina kouluttaa koiria viikoittain Pawsiteam- koirakoululla Tampereella.

"Koiran kokonaisvaltainen hyvinvointi on minulle sydämen asia. Yksinolon ongelmat ovat yleinen ongelma ja olenkin pyrkinyt hankkimaan lisää osaamista niiden ratkomiseen. Lisäksi teen paljon töitä kipukäyttäytymisen havainnoinnin sekä rauhoittumisen ongelmista kärsivien koirien kanssa."

Länsi-Suomi

Kouluttajan kuva
Janica Raudasoja - Seinäjoki

Janica työskentelee Mustin ja Mirrin eläinkoulutusspesialistina vastaten koulutuspalveluiden toiminnasta. Hän vastaanottaa asiakkaita Seinäjoen Hyllykallion myymälässä. Hänellä on eläintenkouluttajan ammattitutkinto. Näiden lisäksi hän on opiskellut myös käyttäytymisanalyyttisen eläinkoulutuksen asiantuntijaksi Tampereen yliopistolla.

"Vahvoja alueitani eläinten kouluttamisessa ovat kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin huomiointi, käsittely- ja hoitotoimenpiteet sekä arjen perustaidot. Olen Suomen käyttäytymisnaalysin seuran jäsen, sekä Suomen eläintenkouluttajat ry:n jäsen ja olen sitoutunut yhdistyksen eettisiin sääntöihin."

Kouluttajan kuva
Laura Rantakangas - Seinäjoki

Laura on ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja sekä koirahieroja (AT). Hän vastaanottaa asiakkaita yrityksen Eläinpalvelu Rantakangas toimitiloissa Ämmälänkylässä, tekee kotikäyntejä sekä Zoom-tapaamisia.

"Työskentelen mielelläni erilaisten koirien ja ihmisten kanssa. Jokainen koira on yksilö ja kahta samanlaista tapausta ei tule vastaan ja se tekee työstäni sekä haastavaa, että hyvin mielenkiintoista. Jatkuvasti oppii uutta!"

Kouluttajan kuva
Lotta Koistinen - Turku

Lotta on käytösneuvontoihin erikoistunut turkulainen eläintenkouluttaja. Hän on ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja, minkä lisäksi hän on suorittanut ongelmakoirakouluttajan syventävät opinnot Suomen Eläinkoulutuskeskuksessa. Koulutuksessa hänelle tärkeintä on koirakon molemminpuolisen luottamuksen ja yhteisymmärryksen rakentaminen ja vahvistaminen.

"Erilaiset yksinolo-ongelmat ovat sydäntäni lähellä ja työskentelen mielelläni yksinolohaasteisten koirien ja heidän perheidensä kanssa. Omien koirieni ja kotihoitolaisteni kanssa olen saanut myös omakohtaista kokemusta yksin olemisen haasteista, joten teoreettisen osaamisen lisäksi minulla on aihepiiristä myös käytännön kokemusta. Koulutuksessa minulle tärkeintä on turvallinen ja ymmärtäväinen ilmapiiri, jossa kaikki kokevat tulevansa kuulluksi."

Kouluttajan kuva
Krista Akkanen - Lieto

Krista on ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja, jonka vahvuudet ovat koiran yleiseen hyvinvointiin ja arjen sujuvuuteen liittyvissä asioissa, sekä rescuetaustaisissa koirissa. Krista ohjaa kursseja Turun Murrella (Lieto) ja Linnan Murrella (Hattula). Erilaisiin ongelmakäytöksiin liittyviä kotikäyntejä Krista tekee myös kotikuntansa Akaan ympäristökunnissa.

"Yksinolohaasteet ovat lemmikkikoirien jatkuvasti lisääntyvä ongelma, ja haluan syventää tietojani ja taitojani, jotta pystyn jatkossa entistä monipuolisemmin auttamaan niin asian kanssa painivia omistajia kuin helpottamaan yksinolosta kärsivän lemmikin kokemaa lievääkin ahdistusta. Päivitän ammattitaitoani erilaisten kurssien ja webinaarien parissa, viimeisimpinä Clicker Expo 2021, Hajutyökouluttajakoulutus 2021, sekä Eroahdistus 2021"

Kouluttajan kuva
Anni Saarela - Laihia

Anni on suorittanut eläintenkouluttajan erikoisammattitutkinnon (suuntautumisena ongelmakäytöksen hoito ja käytösneuvonta) sekä hankkinut käytännön asiakastyöskentelyn lisäksi lisäosaamista käymällä erilaisia ammattilaisille suunnattuja koulutuksia mm. eroahdistuksen ja yksinolo-ongelmien sekä koirien aggressiivisen käytöksen hoitoon liittyen. Hän vastaanottaa asiakkaita oman yrityksensä (Koirapalvelu Balanssi) toimitiloissa Laihialla sekä etäyhteydellä ympäri Suomen.

"Kouluttajana olen rauhallinen, empaattinen ja helposti lähestyttävä. Olen erityisesti perehtynyt koiran kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseen käytösongelmien ratkaisussa ja ennaltaehkäisynä sekä arjen perustaitojen, kuten toisten koirien tai ihmisten kohtaamisen, yksinolon sekä hoito- ja käsittelytoimenpiteiden harjoitteluun koiralähtöisin koulutusmenetelmin. Koulutus tapahtuukin aina palkitsemiseen perustuvin, nykyaikaisin menetelmin, koiran kanssa yhteistyössä!"

Etelä-Suomi

Kouluttajan kuva
Nea Immonen - Lappeenranta

Nea on Lappeenrantalainen koirankouluttaja Koirakoulu Nuuskusta. Kouluttajana Nealle on tärkeää lisätä omistajien ymmärrystä ja tietoa koirien käyttäytymisestä, jotta yhteistyö ja arki sujuisivat kaikkien osapuolien kannalta mahdollisimman mukavasti. Koulutustapaamiset voidaan toteuttaa kotikäynteinä, etätapaamisina tai Parjalan koirakeskuksen tiloissa Lappeenrannassa.

"Kouluttajana tavoitteeni on välittää asiakkailleni sitä innostusta, jolla itsekin suhtaudun koirien kykyyn oppia uusia asioita. Teknisten ja mekaanisten taitojen lisäksi haluan rohkaista omistajia käyttämään koulutuksessa ymmärrystä, herkyyttä sekä luovuutta, jotta jokaiselle löydetään parhaimmat tavat tehostaa oppimista."

Kouluttajan kuva
Kiia Eskola - Janakkala

Kiia on eläintenkouluttaja (at) ja vastaanottaa asiakkaita etänä, kotikäynteinä sekä Mustin ja Mirrin Tiiriön myymälässä. Kiian intohimo koulutuksessa on sujuvan arjen saavuttaminen ja lemmikin kokonaisvaltainen hyvinvointi. Kiia on Suomen eläintenkouluttajat ry:n jäsen ja sitoutunut yhdistyksen eettisiin sääntöihin.

"Olen kouluttajana rauhallinen ja empaattinen. Kohtaan koirat omistajineen juuri sellaisina kuin he ovat ja pyrin löytämään yksilöllisesti parhaat ratkaisut arjen haasteisiin."

Pohjois-Suomi

Kouluttajan kuva
Anni Possakka - Oulu

Anni on suorittanut eläintenkouluttajan ammattitutkinnon vuonna 2014 ja vastaanottaa asiakkaita Mustin ja Mirrin Kaakkurin-myymälässä. Lähellä hänen sydäntään on sujuva arki lemmikin kanssa, sekä lemmikin hyvinvoinnin turvaaminen.

"Olen kouluttajana hyväntuulinen ja vähän semmoinen mennään eikä meinata tyyppi. Panostan koulutuksessa sujuvaan ja reiluun arkeen sekä koiran, että omistajan osalta."

Itä-Suomi

Kouluttajan kuva
Jasmin Koljonen - Kuopio

Jasmin Koljonen on eläintenkouluttaja (AT). Hän toimii koirakouluyrittäjänä Lahdessa Kuonoakatemialla (Voimakoira Oy). Lahden alueella hän tekee koulutuksia Kuonoakatemian hallilla sekä kotikäynteinä, mutta suurin osa yksinoloon liittyvistä koulutuksista tapahtuu etäyhteydellä.

"Kouluttajana tavoitteenani on lisätä koiran ja omistajan hyvinvointia niin pienillä arjen muutoksilla, kuin koulutuksellisilla asioillakin. Yksinolo-ongelmien lisäksi olen kiinnostunut erityisesti ohitus- ja hihnaongelmien kouluttamisesta sekä omaehtoisesta käsittelystä. Kouluttajana pyrin olemaan helposti lähestyttävä sekä huolehtimaan, että omistajilla on selkeät ja konkreettiset harjoitusohjeet, joilla on helppo edetä."

Kouluttajan kuva
Riina Harinen - Ruokolahti

Riina on suorittanut eläintenkouluttajan ammattitutkinnon sekä erikoisammattitutkinnon erikoistuen ongelmakäytösten hoitoon. Riina on käynyt myös koirien ruokinnan EAT- tutkinnon osan sekä perehtynyt omaehtoisuuteen ja osallistavaan käsittelyyn. Riina tekee kotikäyntejä Etelä- Karjalan alueella ja vastaanottaa asiakkaita myös etäyhteydellä.

"Minulle kouluttajana on tärkeää huomioida kaikkien osapuolten hyvinvointi kokonaisvaltaisesti niin, että jokaisella on turvallinen olo kaikissa tilanteissa, ja että jokainen kokee tulleensa kuulluksi. Koiran kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että huomioimme koiran tunnetilan ja mielipiteet koulutuksen aikana ja toki myös kaikissa arjen tilanteissa, ja että asioita tehdään yhdessä koiran kanssa - ei koiralle. Omistajille taas pyrin tarjoamaan tukea ja kannustusta koulutusprosessin aikana. Olen aidosti kiinnostunut jokaisen koirakon edistymisestä ja seuraan tiiviisti koulutusten etenemistä."

Kokeile ilmaiseksi Digital Dogsitteriä

  • Helppo tapa seurata, miten koirasi voi kotona
  • Ystävällisin keino rauhoittaa koira sen jäädessä yksin
  • Toimivaksi todettu työkalu yksinolokoulutuksen avuksi
build 08b447d