Digital Dogsitter logo Jotta koirallasi olisi hyvä olla kotona

Koiran eroahdistus

Onko koirasi yksinolon kanssa vaikeuksia? Mietitkö, mitä on koiran eroahdistus ja miten se eroaa muista yksinolo-ongelmista? Mistä löytyisi neuvoja koiran yksin olojen helpottamiseen?

Lemmikkikoirilla tavataan monenlaisia yksinolo-ongelmia, joiden oireet ja syyt vaihtelevat. Yksi koira voi pelätä yksin olemista, siinä missä toinen koira voi esimerkiksi purkaa turhautuneisuuttaan arkiliikunnan puutteesta. Myös koiran terveydelliset ongelmat voivat saada koiran tuntemaan olonsa turvattomaksi ja siten näkyä ongelmakäyttäytymisenä yksinolon aikana.

Koira ja revitty sohva

Arkikielessä koiranomistajat keskustelevat usein eroahdistuksesta, mutta kaikki koirilla yksinolon aikana ilmenevä ongelmakäyttäytyminen ei ole eroahdistusta. Eroahdistus eli SDS (Separation distress syndrome tai separation anxiety) on mm. geneettisperäisiä tekijöitä ilmentävä syndrooma, joka on koiraeläimelle luonnollista. Luonnossa liian varhaisessa kehitysvaiheessa jäänyt koiraeläimen pentu on voinut kutsua emonsa takaisin ja näin välttynyt vaaroilta. Ominaisuus on myös auttanut koiraeläinlaumoja muodostamaan elinikäisen sosiaalisen suhteen toisiinsa. Käyttäytymismalli ei kuitenkaan ole enää hyödyllinen ihmisen parissa eläville koirille, vaikka koiran kiintymys ihmiseen onkin tehnyt koirasta ihmisen parhaan ystävän.

Tyypillisiä eroahdistuksen oireita ovat esimerkiksi ulospääsyteiden kuten ovien ja ikkunoiden karmien tuhoaminen, pakenemisyritykset, haukkuminen tai ulvominen, kuolaaminen, oksentaminen, ruokahaluttomuus ja virtsaaminen sisälle. Eroahdistukseen liittyy yleensä erittäin voimakasta pelkoa tai ahdistuneisuutta, siinä missä muut yksin olemisen ongelmat voivat olla oirekuvaltaan lievempiä.

Yksinolo-ongelmainen koira saattaa esimerkiksi olla turhautunut arkielämänsä virikkeettömyyteen, ja siten toteuttaa itseään omistajien poissaollessa. Tällaisessa tapauksessa koira tyypillisimmin puuhailee kiellettyjen esineiden tai huonekalujen parissa ja se saattaa esimerkiksi ottaa ruokaa pöydiltä. Jotkut tylsistyneet koirat voivat myös haukkua turhautuneisuuttaan sen ollessa vapaasti mahdollista omistajien poistuttua. Yksinolo-ongelmat voivat johtua koiran hyvinvoinnin ongelmien lisäksi puutteellisista yksinolo-osaamisen taidoista. Koira on syytä opettaa yksinoloon jo pentuna. Myös elämäntilanteen muutokset, esimerkiksi muutto uuteen asuntoon, koirakaverin menehtyminen tai muutokset perheessä voivat laukaista eroahdistuksen tai aiheuttaa yksinolo-ongelmia.

Minkälainen hoito koiran eroahdistukseen toimii?

Ensimmäisenä kannattaa tarkistaa, ettei oireiden taustalla ole fyysistä vaivaa. Mikäli koiran terveydentilasta ei ole varmuutta, kannattaa se käydä tarkastamassa eläinlääkärillä. Terveysongelmistakin kärsivä koira voi syödä, leikkiä, juosta ja hyppiä aivan tavallisesti. Koirilla on lajihistoriansa vuoksi hyvin suuri sietokyky kivun suhteen ja tästä syystä terveysongelmat voivat hyvinkin mennä ohi tarkkaavaiseltakin koiranomistajalta.

Koiran käyttäytyminen on aina yksilöllistä, joten kaikille koirille toimivaa yksinkertaista ohjetta on mahdoton antaa. Kaikille tapauksille yhteistä on, että koiran elämän hyvinvointitekijöiden tulisi olla kunnossa, eli koiran koiran tulisi saada sopivasti liikuntaa, ravintoa, unta ja laji- ja rotutyypillistä tekemistä, kuten koiralajille sopivalla tavalla virikkeistettyä ruokailua. Koiran elinympäristön pitää olla sille sopiva ja koiran tulisi kokea olonsa turvalliseksi. Tärkein opeteltava yksinoloharjoittelun taito on leporutiini, jonka koira pyrkii toistamaan aina havaitessaan omistajan olevan lähdössä.

Jos koirasi tilanne on vakava, eli se kärsii voimakkaista peloista tai on vaarassa satuttaa itsensä, lopeta koiran yksin jättäminen ja ota yhteyttä koulutuksen ammattilaiseen. Voimakkaasti ahdistunutta koiraa ei tule jättää yksin, sillä koiran pelko lisääntyy altistumisen kautta ja vaikka koira ei toistaiseksi satuttaisi itseään peloissaan, se on myöhemmässä vaiheessa mahdollista. Pelko on koiralle äärimmäinen kokemus, joka pitkällä aikavälillä voi tuottaa koiralle stressin lisäksi jopa fyysisiä sairauksia. Koiran aivot ovat kehitykseltään erilaiset kuin ihmisen, eikä se siksi voi ihmisen tavoin helpottua ja todeta jälkikäteen, että ei yksin oleminen niin vaarallista ollutkaan, vaan se kokee pelkokokemuksensa täysin aiheellisena. Koirien tapauksessa pelko lisääntyy jokaisen tapahtuman seurauksena.

Vaikeissa eroahdistustapauksissa kannattaa kääntyä ammattilaisten puoleen. Lievemmissä tapauksissa voi koittaa harjoitella ja totuttaa koiraa vähitellen yksinoloon. Yksinolo-ongelmien ratkaiseminen vaatii kärsivällisyyttä ja aiheeseen tutustumista. Jenny Jalonen on kirjoittanut Digital Dogsitterin sivulle kattavan tietopaketin eroahdistuksesta ja muista yksinolo-ongelmista. Se kannattaa ehdottomasti lukea! Ongelmien taustojen lisäksi siitä löytyy rutkasti vinkkejä koiran käyttäytymisen tulkitsemisesta ja yksinolon harjoittamisesta.

Vinkit yksinolo-ongelmien vähentämiseen kotona

  • Varmista, että koirasi hyvinvointitekijät ovat kunnossa. Käytä koiraasi riittävästi lenkillä ja järjestä vapaana olemisen mahdollisuuksia, haasta älypeleillä jne. Jätä kuitenkin aktivoinnin ja lähdön välillä aikaa koiralle rauhoittua.
  • Opeta koirasi rauhoittumaan ja rentoutumaan myös ilman läsnäoloasi. Harjoittele helpoissa tilanteissa koiran ollessa rento, älä tilanteissa joissa se hermostuu.
  • Varmista, että koirallasi on useita nukkumapaikkoja, joissa rauhoittua yksinolon aikana.
  • Siedätä koirasi lähtörutiineihisi. Koiran tulisi osata hakeutua lepoon havaitessaan sinun tekevän lähtöä.
  • Kun palaat kotiin, huomioi koirasi vasta sen rauhoittuessa. Älä vahvista koiran intoilua huomiolla.
  • Jätä koira huomiotta ennen lähtöäsi, jos se yrittää osallistua tilanteeseen. Sano koiralle jo valmistautuessasi jokin yksinkertainen lausahdus, joka kertoo koiralle että se ei ole nyt lähdössä mukaan. Toista lause ulko-ovesta lähtiessäsi. Näin koiran ei tarvitse miettiä, pääseekö se tällä kertaa mukaan.
  • Muista, että jokainen koira on yksilö. Yksi koira saattaa tarvita rauhoittumista, toinen taas enemmän tekemistä. Se, mikä toimii yhdelle koiralle, ei välttämättä toimi toiselle.
  • Tee suunnitelma koirasi ominaisuuksien perusteella ja pysy siinä ainakin 2 viikkoa kerrallaan, ellei käyttäytyminen pahene valtavalla vauhdilla. Liian nopeat muutokset eivät opeta koiralle rutiinia ja hermostuttavat sitä entisestään.
  • Lue Jenny Jalosen tietopaketti yksinolosta.
  • Jätä Digital Dogsitter päälle asuntoon, jotta voit tarkkailla koirasi yksinoloa.
Koiran kanssa ulkona

Kokeile ilmaiseksi Digital Dogsitteriä

  • Helppo tapa seurata, miten koirasi voi kotona
  • Ystävällisin keino rauhoittaa koira sen jäädessä yksin
  • Toimiva työkalu yksinolokoulutuksen avuksi
build c277e3e